Yksivuotiaan kuulumiset

Kun saapuu pimeänä joulukuun aamuna hiljaiselle Hub Panostamolle ja istahtaa muistelemaan kuluneen vuoden vaiheita, pitää ottaa alkuun syvähengitys. Kohta saapuvat ensimmäiset kahvinkeittäjät ja hyväthuomenet. Hubi herää uinuvan yön jäljiltä. Yrityshubin alulle saattamisen innostus on täällä vielä aistittavissa; pitkä odotusaika, haaveet ja tulevaisuudenvisiot ovat nyt konkretisoituneet pöytäpaikoiksi, joilla visioidaan ja tehdään töitä näppäimistö sauhuten ja toimistohuoneiksi, joissa käydään neuvotteluita ja tehdään päätöksiä pitkälle tulevaan. Päivän aikana kahvinkeitin latautuu monta kertaa.
Kuopion startupien tukiyhdistys perustettiin 25.8.2020 ja matka tuosta ensimmäisten vuokralaisten saapumiseen on kuulemani mukaan ollut intensiivinen. Synnytystuska lienee jo pääosin kultautuneiden muistojen arkistossa ja valvotut yöt jo rajusti vähenemään päin. 1.12.2020 avautuivat hulppeat tilat KPY Novapoliksella, Microkatu 1:n 14 kerroksessa. Tammikuussa starttasi myös Pohjois-Savon liiton rahoittama hautomohanke, jonka turvin Hubille palkattiin ikioma hoitaja. Intoa puhkuva yhteisömanageri (allekirjoittanut) sai toisinaan visioida hubin tulevaisuutta näköalatoimistossa ylhäisessä yksinäisyydessä, kun pandemia piti ihmiset kotitoimistoissa. Maailmanhistorian oikku, joka on monella tapaa leimannut Hubin alkutaivalta.
Kiinnostus hubia kohtaan on kuitenkin ollut jatkuvaa. Hubin syntymästä on kerrottu niin Savon Sanomissa kuin Ylellä ja Savon Aalloilla. Alkukevään aikana tehtiin hieman kivulias päätös siirtymisestä pienempiin tiloihin kolmanteen kerrokseen. Kompaktimpien tilojen myötä hubin vanhempien harteilta putosi hieman taakkaa ja tuli tilaa seurata rauhassa pienokaisen kasvua.

Niin kuin kaikkien uusien tulokkaiden, myös Hub Panostamon tulevaisuuden varalle on tehty suuria suunnitelmia. Toivomme Hub Panostamon yrittäjäyhteisön kasvavan ja kehittyvän ja olevan tulevaisuudessa risteys, jossa kohdataan paljon ja aidosti. Haluamme pitää kynnyksen matalana – niin itse fyysiseen työskentelytilaan kuin avun ja vertaistuen pyytämiseen yhteisössämme. Uskomme toiminnan vakiintuvan ja löytävän paikkansa paikallisten yritysten kasvualustana.
Hub Panostamolla on alusta asti ollut runsas joukko tukiverkostoa kasvun turvana ja suunnan näyttäjänä. Hubin kummina toimii paljon nähnyt ja meillekin avajaisissa oppejaan jakanut Ari Lahti, kiitos taustatuestasi. Kiitos myös Business Center Pohjois-Savo ja Kuopion Kauppakamari lukuisista yhteisistä kehityskeskusteluista ja erilaisista tapahtumista, joissa on kohdattu ja joita on järjestetty. Kiitos alueen oppilaitokset ja Business Kuopio alkaneesta yhteistyöstä. Kiitos hautomohankkeen ohjausryhmä näkökulmista ja vinkeistä. Kiitos Pohjois-Savon liitto ja Kuopion kaupunki taloudellisesta tuesta. Kiitos KPY Novapolis toimivista tiloista. Erityiskiitos kaikille yrityksille, jotka olette olleet mukana toiminnassa tai taustalla häärimässä:
3AWater, Afekta Technologies, Asuntamo, Call To Action, HPH Consulting, Iisy, Kasve, Kiho, Kiinteistölakimies Suomi, Kirnu Kreativ, Kuopio Health, Locia, Loimu Audio Play, Nolwenture, Rokote Laboratories Finland, TogetherwithAI ja Verokonsultointi Rintala
Nyt jännitetään yksivuotiaan omien jalkojen kantokykyä, seurataan tarkasti jokaista uutta askelta ja matkaa maailman valloitukseen. Ehkä vähän pyyhitään silmäkulmaakin, we did it!
Ja ainakin keitetään kahvit kaikille, ketkä ovesta sisään astuvat – tervetuloa Hub Panostamolle!
Rauhallista joulun aikaa ja kohtaamisiin vuonna 2022!
Henna Halmetvaara, yhteisömanageri
sekä koko Kuopion startupien tukiyhdistyksen hallitus