Kasvattamo, hautomo vai kiihdyttämö?

Kasvattamo, hautomo vai kiihdyttämö?

Erilaisista yritysten kasvuun ja kehittymiseen tähtäävistä ohjelmista käytettävät termit menevät usein puheessa ristiin ja sekaisin. Mekin kävimme kiperiä keskusteluja siitä, minkälaista ohjelmaa olemme itse asiassa tekemässä,  kun Panostamo-ohjelmaa vasta suunniteltiin. 

Kasvattamoissa kasvatetaan uusia yrityksiä ja yrittäjiä. Niissä saa vielä hurjastella ideoiden kanssa ja katsoa, mikä siemen lähtee itämään. Yrityshautamot palvelevat alkuvaiheen yrityksiä auttaen niitä kehittämään liikeideoitaan ja saamaan ne markkinoille. Kiihdyttämöissä taas autetaan yrityksiä saavuttamaan kasvutavoitteet nopeasti etsimällä kunkin yrityksen haasteisiin vastauksia, rahoitusta ja oikeita verkostoja. Toisinaan kiihdyttämövaiheessakin voi syntyä uusi liikeidean siemen, joka vaati kasvattamista ja joku siemen taas saattaa roihahtaa saman tien kiihdytyskaistalle. 

Päätimmekin Panostamolla, että jätetään lokerointi sikseen. Emme ole kasvattamo,  hautomo tai kiihdyttämö vaan olemme Panostamo. Haluamme panostaa eri vaiheessa olevien yritysten hyvinvointiin ja kehittämiseen ja vauhdittaa innovaatioiden syntyä siemenestä valmiiksi tuotteeksi tai palveluksi. Uskomme vahvasti myös siihen, että eri vaiheessa olevat yritykset voivat auttaa toisiaan. 

Panostamo-ohjelmaan haki kesän aikana yli 20 upeaa yritystä tai tiimiä. Haastattelimme kaikki hakijat ja pääsimme näin hyvin kärryille siitä, minkälaisten haasteiden parissa yritykset painiskelevat. Moni yrityksistä nosti suurimmaksi haasteeksi myyntityön. Siihen ei ollut riittävästi resursseja tai osaamista. Lähdemme ohjelman aikana etsimään ratkaisua tähän pullonkaulaan muun muassa myyntihackaton -pilotilla marraskuussa. Kannattaa pysyä kuulolla! 

Moni haastatelluista yrityksistä nosti toiseksi haasteeksi toimitusjohtajan työn vaativuuden. Toimitusjohtajien yksinäisyydestä ja haasteista on kirjoitettu paljon mediassakin ja pyrimme ohjelman aikana tukemaan toimitusjohtajia eri tavoin. Uskomme vahvasti vertaistuen voimaan mutta myös räätälöityyn 1to1 -sparraukseen.

Ohjelman aikana pyritään muun muassa myös löytämään oikeita kontakteja ja rahoittajia yrityksille, vahvistamaan yritysten sijoituskelpoisuutta ja tiimin osaamista sekä auttamaan regulaatioasioissa ja muissa käytännön kysymyksissä. 

On mahtavaa, että meillä on Pohjois-Savossa runsaasti potentiaalisia yrityksiä, jotka pistävät paljon likoon kehittyäkseen, kasvaakseen ja tuodakseen sitä kautta monenlaista hyvää myös maakuntaan. Esittelemme jatkossa näitä firmoja tällä sivulla – kiva että olet kuulolla! Lisätietoja ELY-keskuksen rahoittamasta Panostamo hankkeesta: https://www.hubpanostamo.fi/panostamo-ohjelma/

Lisää luettavaa

Lue kaikki artikkelit

Hub Panostamo tarjoaa veloituksettomia koulutuksia ja työpajoja startup-yrittäjyydestä

Savonia-ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijat osallistuivat Hub Panostamon järjestämään startup-koulutukseen, joka tarjosi tietoa startup-yrittäjyydestä ja Pohjois-Savon alueen ekosysteemeistä. Vierailu Hub...

Iltapäiväkahvien seuraava puhujavieras Juho Heikkinen tuo konkretiaa arkeen

"Se loppujen lopuksi vaatii aika vähän ajallisesti" Torstaina 20.2. klo 14-15 saamme iltapäiväkahveille vieraaksemme Juho Heikkisen, Tan-ko kuntosalin...

Iltapäiväkahvit jatkuvat taas Hub Panostamolla

Hub Panostamon iltapäiväkahvit jatkuvat taas! Torstaina 6.2. vietettiin jälleen Hub Panostamon iltapäiväkahveja. Kiitos kaikille paikalle saapuneille ja Nostetta...

Joko olet valmis astumaan mukaan yhteisöömme?

Me olemme valmiit ottamaan uudet jäsenet avosylin vastaan. Tai jos mieluummin kaipaat omaa rauhaa, on sitäkin tarjolla. Tule mukaan meidän jengiin!